Oppimistyylit

Oppimisen vaiheet ja tyylit

Oppiminen alkaa opittavan asian avoimella KOKEMISELLA, jossa haetaan tuntumaa ja merkityksiä opittavaan asiaan. Sitä seuraa opittavan asian TARKKAILU, jossa opittavan kohteen kriittinen tarkastelu lisää hallintaa opittavaan asiaan. Sitä seuraa opittavan asian KÄSITTEISTÄMINEN, jossa opittavasta asiasta luodaan kokonaiskuva taustoineen ja toimintaperiaatteineen. Alati toistuva oppimisen sykli huipentuu koetun, tarkastellun ja käsitteellistetyn asian TEKEMISEEN.

Ihmisillä on tapana suosia eri vaiheita oppimisen päätyylinään. Eri oppimistilanteissa tarvitaan luonnollisestikin erilaisia tyylejä. Itse suosimiensa sekä vähemmän suosimien tyylien tunteminen voi parantaa oppimistulosta. Seuraava esittelee WOPI Oppimistyylit kyselyn mittaamat oppimisen vaiheet ja tyylit.

Kokeva oppiminen

Oppimisen ensimmäinen vaihe ja joidenkin oppijoiden suosima oppimisen päätyyli on opittavan asian avomielinen vastaanotto ja kokeminen. Oppija herkistyy, samastuu ja osallistuu ilman kritiikkiä uuteen asiaan. Hän sallii opittavan asian vaikuttaa itseensä ja oppijan omasta kokemuksesta kumpuavat ideat sekä merkitykset syventävät opittavan ymmärtämistä. Kokevan oppijan prototyyppi on LÖYTÖRETKEILIJÄ joka ei tiedä mitä on löytävä mutta on avoin kaikelle uudelle ja eteen tulevalle.

Kokemuksellinen oppiminen on hyödyllistä kun tavoitellaan tuntumaa opittavaan asiaan, sen hienojakoisiin ja tulkinnanvaraisiin sävyihin. Otollisia oppisisältöjä ovat ei-näkyvät ja kokemisen kautta välittyvät, esim. ihmisiä, kulttuuria ja sävyjä koskevat asiat. Oppija löytää uutta mutta ei välttämättä saavuta täyttä hallintaa opittavaan ja voi näin ajautua uuden asian vietäväksi toisin kuin opittavaa kriittisesti tarkasteleva oppija.

Subjektiivisesti ja kritiikittä koettua asiaa pitää objektivoida rajaamalla, vertaamalla sekä asemoimalla opittavaa asiaa kaikkeen siihen mitä oppija jo ennalta tietää ja osaa. Löytöretkeilijän tavoin, oppijan tuleekin toimittaa löydöksensä kriittiseen ja tarkempaan tarkasteluun.

Tarkkaileva oppiminen

Oppimisen toinen vaihe ja joidenkin oppijoiden suosima oppimistyyli on koetun asian tarkastelu. Oppiminen edellyttää opittavaan asiaan etäisyyttä ottavaa ja rajoja ja eroja määrittelevää tarkastelua. Opittavaa verrataan ja suhteutetaan kaikkeen jo tiedettyyn ja aikaisemmin opittuun tietoon. Kokemisvaiheen subjektiivisesti ja kritiikittä "maisteltua" asiaa täytyy objektivoida, saatella sitä tunnettuihin mittapuihin ja standardeihin. Oppija tekee selkoa opittavan asian ominaisuuksista ja luo näin hallintaa opittavaan asiaan. Tarkkailevan oppijan prototyyppi on opittavan asian ominaisuuksia arvioiva ja mittaava LABORATORIOINSINÖÖRI.

Tarkkaileva oppiminen on hyödyllistä kun opittavaa asiaa pitää tarkemmin selvittää, valottaa sen materiaalisia ominaisuuksia. Otollisia oppisisältöjä ovat mm. esineitä, laitteita, materiaa ja ominaisuuksia koskevat aihealueet. Suoran havainnoinnin lisäksi tarkkailevat oppijat osaavat usein hyödyntää kirjallisia sekä numeerisia dokumentteja, manuaaleja. Oppija selvittää tosiasioita jolloin asioiden merkitykset sekä tulkinta jäävät vähemmälle huomiolle. Tarkkailuvaihe ei kuitenkaan välttämättä vielä johda pätevän kokonaiskuvan muodostumiseen opittavasta asiasta.

Käsitteellinen oppiminen

Oppimisen kolmas vaihe ja joidenkin oppijoiden suosima päätyyli on opittavan asian käsitteistäminen. Avoimesti koetusta ja vastaanotetusta, kriittisesti tarkastellusta täytyy muodostaa kokonaiskuva. Niinpä käsitteistämisellä haetaan vastauksia kysymyksiin opittavan asian alkuperästä, sen rakenteesta, mekaniikasta, taustoista ja sitä ohjaavista toimintaperiaatteista. Käsitteellisen oppijan prototyyppi onkin PROFESSORI, joka laatii tutkimuskohteestaan teorian.

Käsitteellinen oppiminen on hyödyllisintä kun oppiminen edellyttää kokonaisuuksien hahmottamista ja monimutkaisuuden ymmärtämistä. Otollisia oppisisältöjä ei voida rajata mutta käsitteellisten oppijoiden lähteitä ovat laajakantoiset kirjalliset esitykset ja selonteot opittavasta asiasta. He näkevät asioiden suuren kuvan, mutta toisin kuin kriittisesti tarkastelevat oppijat, he voivat sivuuttaa tärkeitä yksityiskohtia.

Tekevä oppiminen

Oppimissyklin päättävä neljäs vaihe ja joidenkin oppijoiden suosima oppimisen päätyyli on tekevä oppiminen. Koettua, tarkasteltua ja käsitteistettyä asiaa pitää myös lopulta soveltaa käytäntöön. Tekeminen on sitä edeltävien vaiheiden huipennus ja yhteenveto. Tekemällä oppijan prototyyppi on KISÄLLI, harjoittelija joka oppii asioita tekemällä niitä.

Tekemällä oppiminen on hyödyllistä silloin kun oppi voidaan tai se tulee nopeasti siirtää käytäntöön. Päähaaste liittyy oppimisalueen kapeuteen, oppijan jääminen vaille hyvää kokonaiskuvaa asiasta. Vaikka nopeutuva maailma vaatii yhä enemmän tekemällä oppimista, riskinä on että yksityiskohdat (tarkastelu) sekä suuri kuva (käsitteistäminen) jäävät liian vähälle huomiolle. Niinpä tekemällä oppija hyötyy käsitteistämisestä, suuren kuvan tavoittamisesta.

Oppimisen edistäminen

Kaikki neljä oppimisen vaihetta ja tyyliä ovat yhtä arvokkaita ja hyödyllisiä. Onnistunut oppiminen edellyttää kaikkia vaiheita tai tyylejä. Erilaisissa oppimistilanteissa tarvitaan tietenkin erilaisia oppimistyylejä. Kokeva oppiminen saattaa olla hyödyllistä kielen omaksumisessa. Kielten opiskelussa voi myös tekemällä eli puhumalla oppiminen olla tehokasta. Metsänharvennuskoneen käyttöä opetteleva ei tarvitse kokemuksellista oppimista, tärkeämpää on laitteiston teknisiin ominaisuuksiin tutustuminen (tarkastelu) ja koneen ajaminen (tekeminen).

Ihmiset hyötyvät suosimansa oppimistyylin tuntemisesta. Mutta tärkeä kehityshaaste on myös tuntea ja harjoittaa vähemmän suosimiaan oppimistyylejä, joka voi selvästi parantaa oppimistuloksia.